Siirry sisältöön
Uutinen

Kansainvälinen kotikahvilapäivä oli menestys Laitilassa

Kansainvälistä kotikahvilapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa Laitilassa 31.8.2024

Ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen kotikahvilapäivä sai innokkaan vastaanoton viime lauantaina 31.8.2024 Hullun Kukon toripäivänä. Lähes kaksisataa kaupunkilaista kiersi eri puolille Laitilaa pystytettyjä kahvipisteitä, joissa oli tarjolla runsaasti kohdemaiden omia perinneruokia, makeita ja suolaisia leivonnaisia, leipää, piiraita ja jopa omatekoista limonadia kahvien ja erikoiskahvien rinnalla. Maistiaisia sai ostaa sekä paikan päällä syötäviksi, että viedä herkkuina kotiin.

Kansainvälisessä kotikahvilapäivässä oli mukana kymmenkunta eri maata: muun muassa Ukraina, Moldova, Viro, Thaimaa, Ranska, Slovakia, Puola ja Suomi. Päivä oli toteutettu Laitilan kaupungin monikulttuurisuusneuvoston sekä paikallisten kanssa yhteistyössä.

Kahvipöytiä oli somistettu kauniisti yksityisasuntojen pihoille, osa taas oli koristeltu kaupungissa olevaan yhteistilaan, kuten esimerkiksi Laitilan vanhaan neuvolaan ja Laitilan Kirkkokotiin. Lapsia oli muistettu erilaisilla aktiviteeteilla, kuten kasvomaalauksella ja kampauksien laitolla. Myös pihakirppiksiltä saattoi tehdä löytöjä kotiin viemisiksi.

Iloista mieltä ja kepeää tunnelmaa kaupunkiin tuonut kansainvälinen kotikahvilapäivä ei toivottavasti jää vain kertaluoteiseksi. Kaikille laitilalaisille avointa tapahtumaa saadaan toivon mukaan suunnitella myös ensi vuonna. Kahvilatapahtuma antaa mahdollisuuden luoda kivan ja kenties jopa pysyvän konseptin muiden Laitilassa järjestettävien tapahtumien kirjoon.