Siirry sisältöön

Elintapaohjaus

Varhaiskasvatus ja koulut ohjaavat toiminnassaan kohti terveellisiä elintapoja

Elintapaohjaus alkaa jo varhaisessa vaiheessa tukemaan valintoja ja ohjaamaan kohti hyvän elämän peruspilareita. Laitilan varhaiskasvatuksessa sekä kouluissa tuetaan hyvää ravitsemusta ja noudatetaan valtakunnallisia ravitsemussuosituksia ja linjauksia, sillä lapsuuden ja nuoruuden elinolot ja opitut terveystottumukset vaikuttavat läpi elämän.

Myös riittävän levon, palautumisen ja ruutuajan vähentämisen merkitys hyvinvoinnissa on huomioitu ja varhaiskasvatuksessa lapselle tarjotaankin mahdollisuus päivälepoon.

Päiväkotien sekä koulujen arjessa huomioidaan Hinku-toimet sekä kestävä kehitys ja arjen toimilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta. Mm. askartelut toteutetaan osin kierrätysmateriaalista ja jo pienestä pitäen käydään läpi erilaisia vaikutusmahdollisuuksia kestävän kehityksen näkökulmasta. Muun muassa roskien kierrättäminen on tuttua jo varhaiskasvatuksen parista meidän alle kouluikäisillä kuntalaisillamme!

Liikunnallisen elämäntavan juurruttaminen lapsiin ja nuoriin lisää hyvinvointia ja jaksamista. Varhaiskasvatus sekä koulut ovat lisänneet liikuntaa sisällä, ulkona ja ympäristössä koulu- ja varhaiskasvatuspäivän aikana. Olemme olleet mukana liikkuva koulu- ja liikkuva varhaiskasvatus -hankkeissa. Viihtyisät tilat sekä toimivat liikuntapalvelut lisäävät lasten ja nuorten liikunnallisuutta, yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä kaupungissamme.

Viimeisimpänä ulkoilualueena on kunnostettu Sirpunpuisto ja mukavan ulkoiluympäristön lisäksi aluetta on hyödynnetty myös erilaisten pienimuotoisten tapahtumien järjestämisessä niin kaupungin kuin järjestöjenkin tahoilta. MLL-on ollut yhtenä aktiivisena toimijana järjestämässä mm. erilaisia teemarastipolkuja ja näiden myötä on onnistuneesti saatu lapsiperheitä yhdessä puuhastelemaan; ulkoilemaan ja liikkumaan.

Ulkoilualueita on toki hyödynnetty myös muiden kuin lasten ja nuorten ikäryhmien parissa. Esimerkiksi +65 tapahtumia on järjestetty niin ikään Sirpunpuistossa ja ympäri Laitilan, ja näiden tapahtumien avulla on saatu mukaan osallistumaan ja liikkumaan suuria joukkoja ikäihmisiä. Tapahtumien merkitys on elintapaohjauksen lisäksi myös merkittävää niin mielen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin tukemisessa ja yhteisistä kohtaamisista onkin tullut monelle tärkeä osa arkea.

Osallistumme vuosittain kouluterveyskyselyihin ja tarkastelemme näistä saatua tietoa ollaksemme ajantasalla lastemme ja nuortemme hyvinvoinnin tilasta sekä voidaksemme tarpeen mukaan lähteä tukemaan entistä paremmin arjen jaksamista ja hyvinvointia.

Nuorisopalvelutohjaavat toiminnassaan terveellisten elintapojen pariin. Nuorisotyön ammattilaisten kanssa nuorilla on mahdollisuus matalan kynnyksen ohjauskeskusteluihin omaan elämäänsä liittyvistä asioista. Yksilökeskustelut korostuvat etsivän nuorisotyön palveluissa, joissa asiakkailla on monesti elintapaohjaukseen liittyviä haasteita.

Vakka-Suomen kansalaisopisto järjestää kattavasti elintapaohjausta eri ikäryhmille monipuolisten kurssien myötä; liikuntakursseja, kotitaloutta, kestävään kehitykseen sekä terveyteen liittyviä luentoja. Liikuntatoimi on mukana organisoimassa sekä mahdollistamassa liikuntaryhmiä.

Näiden lisäksi kaupunki järjestää mm. yhteistyössä Valonian kanssa energiaohjausta. Laitilassa toimii HyVa -työryhmä, jossa on mukana Vakka-Suomen kansalaisopisto, musiikkiopisto, nuorisotoimi, kulttuuritoimi, liikuntatoimi ja kirjastotoimi.

Mainioiden ulkoilu- ja liikunta-alueiden lisäksi Laitilassa on pyöräilyn- ja kävelyn edistämisohjelma, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea arkiliikkumista. Lisäksi kirjastossa on lainattavissa elintapoihin liittyvää kirjallisuutta sekä liikuntavälineitä käyttöohjeineen.