Siirry sisältöön

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston myöntämät avustukset

Toiminta-avustuksia voi hakea vuosittain 1.2.-1.4.

Kohdeavustuket ovat jatkuvassa haussa kuitenkin siten, että hakemukset liitteineen tulee palauttaa viimeistään 1.11.

KLIKKAA TÄSTÄ AVUSTUSTEN HAKULOMAKKEESEEN(siirryt toiseen palveluun)

Laitilan kaupungin hallintosäännön 32 §:n mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen annettavien avustusten toimeenpanossa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista ja suunnitelmista, ellei tehtävää ole tässä säännössä annettu viranhaltijan tehtäväksi. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarviossa toimielimille sitovat tehtäväkohtaiset toiminnan ja talouden tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen jaoston talousarviossa on varattu vuoden 2023 avustuksiin yhteensä 25.000 euroa.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston myöntämät avustukset käytettäväksi rekisteröityjen voittoa tuottamattomien järjestöjen ja muiden yhteisöjen toiminnan tukemiseen ovat haettavana vuosittain 1.2.-1.4. Toiminnan tulee kohdistua laitilalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. 

Ensisijaisesti avustuksia myönnetään:

  • syrjäytymisen ehkäisyyn
  • osallisuuden edistämiseen
  • yhteisöllisyyden edistämiseen
  • kuntalaisten toimintakyvyn tukemiseen
  • ruoka-aputoimijoille
  • ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseen
  • yhdistysten väliseen yhteistyöhön
  • eri-ikäisten kohtaamisten edistämiseen

HYTE- avustusta myönnetään yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille, toimintaryhmille tai voittoa tavoittelemattomille yrityksille laitilalaisiin kohdistuvaan ja Laitilassa toteutettavaan toimintaan sekä erityisesti toimijoiden yhteistyössä toteuttamaan toimintaan.

Avustuksia myönnetään määrärahojen puitteissa.

HYTE-avustuksia voidaan jakaa toiminta-avustuksina tai kohdeavustuksina.

Hakemuksessa on kerrottava:

  • Yhdistyksen nimi ja osoite
  • jäsenmäärä
  • lisätietoja antavan henkilön yhteystiedot
  • pankkitili
  • paljonko avustusta haetaan ja mihin se on tarkoitus käyttää
  • paljonko hakija on saanut avustusta Laitilan kaupungilta edellisenä vuonna ja mihin se on käytetty
  • mitä muita avustuksia hakija on saanut muiden kuin Laitilan kaupungin myöntämänä

Hakemukseen tulee liittää seuraavat asiakirjat (kaikki liitteet on toimitettava ennen hakuajan päättymistä):

  • järjestön tai yhteisön säännöt
  • toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalta vuodelta

Avustusta haettaessa on myös käytävä ilmi:

  • minkä suuruiseen asukasryhmään toiminta kohdistuu
  • perustelut avustuksen hakemiseksi sekä suunnitelma avustuksen käytöstä

Uusien hakijoiden on annettava edellä luetellut tiedot täydellisinä. Aikaisemmin avustusta saaneet järjestöt tai yhteisöt ilmoittavat mahdollisista muutoksista nimenkirjoittajien ja sääntöjen osalta.

Kaupungin myöntämien avustusten saamisen ehtona on, että avustettava ennen avustuksen maksatusta esittää selvityksen edellisen kerran saamansa kaupungin avustuksen käytöstä ja arvion sen vaikuttavuudesta. Selvityksenä hyväksytään jäljennös ko. avustusvuoden tuloslaskelmasta, taseesta, tilintarkastuskertomuksesta ja toimintakertomuksesta, jossa kuvaillaan avustuskohteen toteutumista ja arviota sen vaikuttavuudesta. Hakija sitoutuu palauttamaan avustuksen siltä osin, kuin sitä ei ole käytetty avustusanomuksessa esitettyyn tarkoitukseen.

HYTE-toiminta-avustusta tulee hakea 1.4. mennessä.

Kohdeavustukset ovat jatkuvassa haussa kuitenkin siten, että hakemukset liitteineen tulee palauttaa viimeistään 1.11.


Avustushakemukset tulee ensisijaisesti toimittaa sähköisen linkin kautta (siirryt toiseen palveluun)tai osoitteeseen hallinto@laitila.fi  tai postiosoitteella Laitilan kaupunki/hyte-jaosto, PL 25, 23801 Laitila (tai Keskuskatu 30, 23800 Laitila).

Avustusten jakoperiaatteet: avaa pdf-tiedosto

Sivistysvaliokunta jakaa kulttuuri-, nuoriso- ja ja liikuntatoimeen liittyvät avustukset.(siirryt toiseen palveluun)