Yhdistysten ja yksityisten museokohteet
Kaivolan museo
Kotiseutuyhdistys Suhina on kerännyt Kaivolan Myllymäelle ulkomuseon, johon alkuperäisen myllyn ja savusaunan lisäksi kuuluvat Mantan torppa, suola-aitta, vilja-aitta, luhti, paja ja riihi. Mantan torpassa on esinenäyttely ja se on sisustettu ajan hengen mukaisesti 500 esineen avulla. Esineet on kerätty pääasiassa 1950-60-luvuilla. Myös alueen perinteet näkyvät. Tuulimylly on alkuperäisellä paikallaan ja sitä on kunnostettu. Perinteisen kalustuksen lisäksi museossa on kokoelma kimpi- ja vakkatekniikalla tehtyjä astioita sekä näiden valmistamiseen tarvittavia työkaluja.
Leinmäen vesimylly
Leinmäen kylässä sijaitseva Siltamäen vesimylly on kivikautisen asuinpaikan alueella. Kivikaudella sen kohdalla on ollut meren rantaviiva. Vesimylly on rakennettu 1919 ja sijaitsee yksityisomisteisella tontilla, mutta sinne vierailu on päiväsaikaan sallittua. Mylly on yksi Suomen parhaiten säilyneistä vanhantyyppisistä vesimyllyistä. Sen koneisto ja viisimetrinen siipiratas ovat kunnossa. Kiviä on kolme paria.
Laitilan keskustasta lähdettäessä lähdetään Eurantietä Euran suuntaan 8,3 km, jonka jälkeen käännytään oikealle Leinmäentielle. 1,6 km jälkeen käännytään oikealle parkkialueelle, josta kävelymatkaa kohteeseen on noin sata metriä.
Nolhin torppa
Nolhinmäellä Padon kylässä sijaitsee Nolhin kotiseutuyhdistyksen ylläpitämä Nolhin torppa. Alue on ajan saatossa muodostunut kotiseutumuseoksi. Sen rakennukset eivät ole alkuperäisellä paikallaan mäellä, vaan on tuotu lähialueilta sinne. Alkuperäisen asuinrakennuksen lisäksi pihamaan ympärillä ovat savusauna, navetta ja “tarhlato”.
Museon esineistöön kuuluu arkisia esineitä, kuten käsityövälineitä, puukenkiä ja maataloustyökaluja. Torpan takana sijaitsevassa rakennuksessa on Laitilan ensimmäinen traktori, joka on välissä ehtinyt olla muualla, mutta kuitenki tuotu takaisin Laitilaan. Kotiseutuyhdistys Nolhi järjestää alueella erilaisia tapahtumia, kuten tervanpolttoa.
Laitilan keskustasta lähdettäessä lähdetään Eurantietä Euran suuntaan 9,3 km, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Padontielle. 3,6 km jälkeen käännytään vasemmalle Sipontielle, jota jatketaan 800m. Vasemmalla on tienviitta Nolhin torpalle.
Museo on avoinna sopimuksesta, tiedustelut p. 050 078 3352.
Sarkin museo
Untamalan kylänraitin varrella on museoituna vanha Sarkin talonpoikaistalo. Se on tyypillinen parituparakennus, josta johtaa kapea klinkka rakennuksen läpi kylänraitille. Museossa on vanhaa talonpoikaisesineistöä ja pihassa luhtiaitta vuodelta 1744.