Laitilan kaupungin esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen kehittäminen

Sivistysvaliokunnan tiedote 11.4.2025
Sivistysvaliokunta päätti kokouksessaan 10.4.2025 aloittaa Laitilan perusopetuksen oppimisen tuen kehittämisen tulevana lukuvuonna 2025-2026. Oppimisen tuen kehittäminen on osa perusopetuslain muutosta, joka astuu voimaan 1.8.2025. Lakimuutoksen tavoitteena on parantaa oppilaiden mahdollisuuksia saada nykyistä aikaisemmin ja tehokkaammin oppimisen ja koulunkäynnin tukea omassa lähikoulussaan ja opetusryhmässään. Tämä koskee oppilaita, joilla on haasteita suoriutua opinnoistaan tai osallistua opetukseen.
Oppimisen tuen kehittäminen tulee vaatimaan lähivuosina merkittäviä lisäresursseja kaupungin esi- ja perusopetuksen järjestämiseen. Laitilan kaupungin esi- ja perusopetuksessa oppimisen tuen kehittäminen näyttäytyy jatkossa esimerkiksi siten, että tukea tarvitsevien oppilaiden oppilaspaikka osoitetaan jatkossa ensisijaisesti lähikouluun ja näin pieniä ryhmäkokoja hyödynnetään osana oppilaiden oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä välittömästi oppimispolun alusta asti.
Tavoitteena on, että oppilaille voidaan osoittaa lähikouluperiaatteella oppilaspaikka ja tarvittavat tuen resurssit, jotka ohjataan kouluihin oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Osalle oppilaista voi olla uudistuksesta huolimatta edun mukaista opiskella erityisluokanopettajan opetuksessa erityisluokassa. Mikäli toimintamalli antaa hyviä kokemuksia oppilaiden tuen järjestämisestä, oppimisen tuen mallia viedään seuraaville vuosiluokille portaittain alkuopetuksessa ja mahdollisuuksien mukaan myös muissa ikäluokissa.
Laitilan opistotalon nimi muuttuu Laitilan seurantaloksi
Sivistysvaliokunta käsitteli kokouksessaan myös Laitilan opistotalon nimenmuutosta. Laitilan opistotalon rakensi Laitilan Vapaaehtoinen Palokunta vuonna 1889 ja se on yksi Suomen vanhimpia seurantaloja, jolla on merkittävä paikallinen kulttuurihistoriallinen arvo.
Nykyisin Laitilan opistotalon hallinnasta vastaa Laitilan kulttuuripalvelut, ja rakennuksessa on yhä paikallisten yhdistysten ja kulttuurielämän monipuolista toimintaa. Seurantalo-nimi vastaa paremmin rakennuksen historiaa, perinteitä ja nykyistä käyttötarkoitustaan. Lisäksi nimenmuutos vahvistaa talon kulttuurista identiteettiä ja tekee rakennuksen merkitystä kaupungin historiassa näkyvämmäksi. Nimen muutoksella sivistysvaliokunta haluaa kunnioittaa Laitilan Nuorisoseuran työtä ja pitkää historiaa Laitilassa.
Lisätiedot: sivistysjohtaja Susanne Laaksonen, puh. 040 759 2108, susanne.laaksonen@laitila.fi