Siirry sisältöön
Uutinen

Opetustoiminta säilyy Varppeen koulurakennuksessa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 13.5.2024 kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti, ettei se pidä tarkoituksenmukaisena kuntalaisaloitteena tehtyä esitystä Varppeen koulurakennuksen purkamisesta ja uuden koulun rakentamisesta. Varppeen koulun purkaminen ei asemakaavarajoitusten mukaan ole mahdollista, eikä sille myöskään löydy sellaisia perusteita, joita rakennukseen kohdistetut tutkimukset osoittaisivat.

Kaupunki tekee edelleen kaikki tarpeellisiksi osoitetut korjaustoimenpiteet Varppeen koulurakennuksen hyväksi, kuten se on tehnyt tähän asti. Varppeen koulun opetustoiminta tukipalveluineen järjestetään korjaustoimenpiteiden aikana väistötiloissa kaupunginhallituksen tekemän esityksen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto myönsi Varppeen koulun palopermannon saneerausta varten 200 000 euron lisämäärärahan.

Itäkulman koulutalon toiminnan lakkauttaminen

Kaupunginvaltuusto päätti käydyn keskustelun ja äänestyksen jälkeen, että Laitilan perusopetuksen kouluverkkoa tiivistetään ja Laitilan kyläkoulun Itäkulman koulutalo suljetaan 1.8.2024 perusteena koulun oppilasmäärän putoaminen yhden opettajan kouluksi.


Lisätiedot: hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitinen, puh. 050 518058, heli.kiertokari@laitila.fi