Siirry sisältöön
Uutinen

Porin prikaatin sotilasvalatapahtuma järjestetään Laitilassa elokuussa

Ennakkopuffi tapahtumasta, joka järjestetään Laitilassa 16.8.2024.

Porin prikaatin Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoona, sekä Varsinais-Suomen huoltopataljoonan 1. huoltokomppania saapuu perjantai-iltapäivänä 16. elokuuta Laitilaan noin klo 13 eteenpäin. Porin prikaatin komentaja vastaanottaa sotilasvakuutuksen, sotilasvalan ja ohimarssin.

Alokkaita tapahtumaan tulee noin kuusisataa, ja Porin prikaatin muuta henkilöstöä tulee noin viisikymmentä. Varusmiesten läheisiä odotetaan saapuvaksi noin tuhat viisisataa. Lisäksi ajoneuvoja on tulossa paikalle viisisataa.

Urheilutalon kenttä tapahtuman pääpaikkana

Sotilasvalatapahtuma keskittyy Urheilutalon kentälle ja sen lähiympäristöön, muun muassa Kappelimäen koulun parkkialueen läheisyydessä olevalle hiekkakentälle, jonne on tarkoitus sijoittaa kalustonäyttely. Yleisölle tärkeä ohimarssi kulkee Urheilutalon takaa. Laivaston soittokunta vastaa tapahtuman musiikista. Tapahtumassa kuullaan myös juhlapuhe.

Kaupunkilaisia sekä yläkoululaisia ja lukiolaisia odotetaan saapuvan seuraamaan tapahtumaa paikalle. Ajoneuvoilla ajamisen ja pysäköinnin suhteen toivotaan kaupunkilaisilta kärsivällisyyttä, ja myös pysäköintikiellot toivotaan otettavan huomioon tapahtumapäivänä. Pysäköinnistä ja mahdollisista katuosuuksista, jotka eivät ole käytössä tapahtumapäivänä, ilmoitetaan lähempänä aikaa.

Sotilasvalatapahtuma tarjoaa upean mahdollisuuden seurata prikaatin ja pataljoonan esityksiä sekä kokea isänmaamme juhlava tunnelma, jonka tämä arvokas tilaisuus tuo kaupunkiimme.


Lisätiedot: kaupunginjohtaja Lauri Kattelus, lauri.kattelus@laitila.fi

Kuva: canva.com