Siirry sisältöön
Uutinen

Rakennusjärjestystä uudistetaan

Tiedote kaupunginhallituksen kokouksesta 20.5.2024

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20.5.2024 rakennus-​ ja ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että kaupungin rakennusjärjestyksen uudistaminen aloitetaan ja osallistamis-​ ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville. Nykyinen Laitilan kaupungin rakennusjärjestys on vuodelta 2019. Tavoitteena on, että uusi rakennusjärjestys astuu voimaan saamaan aikaan uuden Rakentamislain kanssa, eli 1.1.2025. Rakennusjärjestyksen yhtenä tehtävänä on selkeyttää kunnan tahtotilaa liittyen muun muassa uuden Rakentamislain mukaisten rakentamislupien myöntämiseen, sijoittamislupien edellytyksiin ja suunnittelutarvealueisiin sekä, milloin lupaa erilaisten rakennelmien rakentamiseen ei tarvita.

Vakka-Suomen musiikkiopiston henkilöstön yhteistoimintamenettely

Vakka-Suomen musiikkiopiston henkilöstön yhteistoimintamenettelyssä on edetty ratkaisuihin, jotka ovat olleet osana kaupunginvaltuuston päättämää musiikkiopiston toiminnan uudistamista ja talouden sopeuttamisprosessia. Yhteistoimintalain mukaisia neuvotteluja on käyty neljä kertaa aikavälillä 11.12.2023-29.4.2024. Syynä neuvotteluihin on ollut ensisijaisesti oppilasmäärän lasku, jolloin tunteja ei enää opettajille riitä kyseisen viran edellyttävää määrää.

Neuvottelujen ajan työnantajan tavoitteena oli, että musiikkiopiston opetustarjonta kyetään haasteista huolimatta säilyttämään strategian mukaisesti mahdollisimman monipuolisena. Lisäksi työnantaja katsoi, että musiikkiopiston ammattitaitoisen henkilöstön monipuolinen osaaminen on mahdollisuuksien mukaan monipuolisemmin käytössä.


Lisätiedot: hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitinen, puh. 050 518058, heli.kiertokari@laitila.fi