Siirry sisältöön
Uutinen

Tilannekatsauksia työnvälityksestä, väestöstä ja monikulttuurisuudesta

Tiedote kaupunginhallituksen kokouksesta 3.6.2024

Kaupunginhallituksen kokouksessa 3.6.2024 esiteltiin tämän kevään työnvälitystilastoja sekä tarkasteltiin väestönkehitystä ja perusopetuksen monikulttuurisuutyötä.

Huhtikuussa työttömiä oli kaikissa Varsinais-­Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän. Laitilan työttömyysaste oli 7,0 %. Työttömiä työnhakijoita, joihin on laskettu mukaan myös lomautetut, oli yhteensä 276, joista miehiä 150 ja naisia 126. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 29. Työttömistä yli vuoden työttömänä olleita oli 65. Huhtikuussa avoimia työpaikkoja oli Laitilassa yhteensä kahdeksankymmentä kuusi.

Kevään väestötilasto osoittaa, että Laitilan väestönkehityksessä ei ole suurta eroa syntyvyyden ja kuolleisuuden vertailussa. Tämän vuoden tammikuusta huhtikuuhun kaupunkiin muuttaneita on ollut yhdeksänkymmentäviisi ja vastaavasti täältä poismuuttaneita kahdeksankymmentäyksi. Laitilan kokonaisväkiluku oli huhtikuun lopulla 8 496. Se on 0,68 % korkeampi verrattuna viime vuoteen.

Laitilassa perusopetuksen monikulttuurisuustyössä on onnistuttu hyvin. Koulun henkilökunta kohtaa maahanmuuttajaperheitä, jotka kääntyvät koulun puoleen monissa neuvonnan kysymyksissä. Tärkeänä tavoitteena nähdään, että perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa voidaan onnistua, sekä samalla toteuttaa kaikkien kouluikäisten lasten oppivelvollisuus. Esimerkiksi läksykerhojen määrää on suunniteltu lisättävän, samoin kielen opetuksen suhteen etsitään tällä hetkellä alueellisia ratkaisuja.


Lisätiedot: hallintojohtaja Heli Kiertokari-Laitinen, puh. 050 5180 588, heli.kiertokari@laitila.fi