Siirry sisältöön
Uutinen

Yksi maanpuolustuksen tärkeimmistä joukko-osastoista vieraili Laitilassa

Paikalliset ja muualta saapunut yleisö seurasivat sotilasvalatapahtumaa Laitilassa 16.8.2024

Viime perjantaina 16.8. Laitilan kaupunki sai kunniakseen vastaanottaa Porin prikaatin Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoonan sekä Varsinais-Suomen 1. huoltokomppanian jäsenet vieraakseen. Sotilasvalatapahtuman joukko koostui heinäkuussa palveluksensa aloittaneista alokkaista, joita oli arvioitu olevan paikalla noin kuusisataa. Parhaimmillaan Porin prikaatiin kuuluu yli kaksituhatta alokasta ja yli kaksituhatta seitsemänsataa varusmiestä. Armeijan eri tehtävissä toimii päivittäin liki tuhat henkilöä.

Laitilan Urheilukenttä ja lähiympäristö paraatipaikkoina

Laitilalainen reservin majuri Eero Kuisma toimi sotilasvalatapahtuman kaavan esilukijana. Hienoa sotilasvalan vannomisen hetkeä oli katsomassa ja kuuntelemassa suuri joukko omaisia ja muita tapahtumasta kiinnostuneita Laitilan Urheilukentällä.

Porin prikaati on erityinen, sillä se kouluttaa kaikki, erityisaloina muun muassa sotalennokit ja sotakoirat. Huoltovarmuus on hyvä ja puolustus on kunnossa, myös kansainväliselle työlle on annettu suuri painoarvo. Porin prikaati onkin yksi maanpuolustuksen tärkeimmistä joukko-osastoista, jonka sotilaita arvostetaan ja joka nähdään arvokkaana liittolaisena.

Laitilassa on pidetty sotilasvalatapahtuma edellisen kerran vuonna 2008 ja tuolloin se järjestettiin myös Urheilutalon kentällä, ohimarssin kulkiessa Keskuskatua pitkin.